tiistai 15. lokakuuta 2013

30 - Kantapäät alas!

Eilen minulla oli siis yhden kaverin kanssa yksityistunti IRalla ja aiheena meillä oli kevyt/esteistunta. Tunti oli ihan super kiva ja kun oli vaan kahdestaan tunnilla, ehti tekemään paljon erilaisia tehtäviä ja ottamaan enemmän hyppyjä! Nyt mietittiin kyseisen kaverin kanssa jos yrittäisi kerran kuukaudessa tai kahdessa käydä tuollaisella yksityistunnilla. Ja parasta oli että aiheen sai valita itse, toivottiin esteitä (minä toivoin ja kaveri vikisi ettei uskalla hypätä koska takana oli monen vuoden ratsastustauko) ja esteitähän me sitten hypättiin, taino oikeastaan enemmänkin estettä (:

Tehtiin monenlaisia tehtäviä tunnilla ja tein niistä sellaset jännät piirrosjutut! Yhdestä tehtävästä en muistanut tehdä mutta en jaksanut enää sitä ruveta väsäämään joten koittakaa kestää :D

Tässä siis ensimmäinen tehtävä, 4 ravipuomia maneesin pitkällä sivulla. Ei siis mitään kovin erikoista.

Tämän jälkeen puomit korotettiin kavaljeteiksi, siitä en jaksanut erikseen kuvaa piirtää.

Seuraavaksi tehtävää muutettiin siten että kavaljetista korotettiin ristikko ja ennen ja jälkeen ristikon oli kavaljetti. Tätä tultiin ravissa ja laukassa siten että ohjat oli toisessa kädessä ja vapaalla kädellä kurotettiin kohti varpaita.

Sitten ristikko korotettiin pystyksi (n.50cm aluksi jonka jälkeen nostettiin vähitellen 60cm) ja edelleen kavaljetit ennen ja jälkeen esteen. Tätä tultiin laukassa siten että taas ohajt toisessa kädessä ja vapaalla kädellä kurotettiin kohti hevosen korvia.
Lopuksi hypättiin vielä pelkkää pystyä (n.60cm)

Loppuverkat menttin niin että ensin laukattiin puolipitkillä ohjilla kevyessä istunnassa maneesia ympäri, sitten ravattiin hetki kevyessä istunnassa jonka jälkeen ruvettiin keventämään mutta todella "pienesti" eli peppu sai vain hipaista satulaa ja sitten hidastettiin käyntiin ja annettiin heppojen kävellä pitkin ohjin.
Anteeksi kuvien laatu, tunti oli illalla joten luonnonvaloa ei enää ollut ja kuvaaminen oli äärettömän hankalaa!
Siinä kuroteltiin kohti hepan korvia. Ja kantapää ei tietenkään ole alhaalla :D



Koko tunnin ajan opettaja huomautti minulle ja kaverilleni kantapäistä, ne kun eivät tahtoneet pysyä alhaalla!

Torstaina tunnilla pitäisi olla esteet jos nyt ei mitään muutoksia tule.
JA TÄNÄÄN ON MIUN SYNTTÄRIT, JEEEE !! 
~Kia~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti