perjantai 27. syyskuuta 2013

21 - extempore tunti & oma tunti

Moi! Keskiviikkona meninkin tallille tuntiavuksi Veeran puolesta. Tuntiavun tekemisestä saa ilmaisen ratsastustunnin jonka ratsastin samana päivänä. Menin Pamilla ja hypättiin in&out sarjaa. Pami oli alussa hyvin tahmea, ja muutenkin outo. Kun oltiin muutamat hypyt otettu niin sitten vasta alkoi sujumaan. Jalkani pysyi paikallaan, vihdoinkin, jotain edistystä estepuolella. Meinasin tuossa seuraaviin estekisoihin mennä Veikolla ja sitten vara valinnaksi Pami. Sillä on kiva hyppytyyli, vaikken muuten ponista hirmuisesti pidäkään. Mutta joo, eilen menin Veikolla (taas) ja aiheena vastalaukka. Alussa me otimme avotaivutuksia, jotka mielestäni sujui hyvin. Hetken päästä aloitimme laukkaamaan pitkillä sivuilla vastalaukkaa, ja sitten siirryttiin pääty-ympyrälle työstämään vastalaukkaa. Veikon kanssa onnistui tuo aika hyvin vaikka kaksi pukkia tulikin. Jotka olivat säälittäviä pikku pukkeja. Tänään olin tallilla taas ja katsoin tunteja ja kuvasin kun Maria treenasi Veikolla koulukisoihin jossa hän menee KN.specialin sillä. Sunnuntaina tosiaan kisoihin oven avaajaksi jne. Maanantaina tulee postausta sunnuntaista. Maanantaihin ;) !

<3:llä Anniina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti