lauantai 28. syyskuuta 2013

22 - F1 poni

Kerron torstain ratsastustunnista vasta tänään koska kouluun uppoaa älyttömästi aikaa, lukiossa on koeviikko ja siihen päälle vielä amiksen tunnit ja eilen olin viihteellä enkä kerennyt/jaksanut/viitsinyt :D Mutta sitten asiaan.....
Aiheena oli siis vastalaukka mutta alkuverkkana teimme avotaivutuksia. Minä menin tallin uudella ponilla Lucylla (saan aina poneja, miksi?) ja siltä ei vauhtia puuttunut! Oli ihan piristävää mennä sellasella ponilla mikä kulkee eteenpäin kunnolla eikä vaan matele ympäri kenttää niin että koko tunti menee siihen että sen saa liikkumaan!
Avotaivutukset meni vähän miten meni, ponilla oli kamalasti vauhtia eikä se malttanut keskittyä vaan juoksi alta pois. Miulla ei myöskään ollu alkutunnista tarpeeksi hyvää kontaktia siihen poniin enkä saanu sitä oikein rauhottamaan sitä vauhtia!
Vastalaukat suju onneks paljon paremmin vaikka Lucy vähän aluks innostu ja alko kiihdytellä! Rauhottelin sitä tekemällä pysähdyksiä ja peruutuksia sekä ravivoltteja ja poni alko tuntua selkään jo aika hyvältä! Laukoissa se nosti päätä mutta ravissa kulki miun mielestä ihan nätisti ja meni jopa pieniä pätkiä peräänannossa.
Lopuksi tehtiin vielä pääty-ympyröitä vastalaukassa, Lucy nosti paremmin laukan vasempaan kierrokseen, oikeaan kierrokseen saatiin yksi hyvä laukka.
Miulla on myös kuvia ja ne tulee tyhmästi postauksen loppuun koska teen tätä puhelimella :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti